Hei Suomi!

Tervetuloa CORE:n suomenkieliselle alasivustolle. Minulla on kunnia toimia Core System Trustin jonkinlaisena yhteyshenkilönä täällä Suomessa, ja pyrkiä olemaan tukena CORE mittareiden käytön sekä niihin liittyvä yhteistyön ja tutkimuksen edistämisessä. Olen tehnyt Chris Evansin kanssa yhteistyötä pian kymmenen vuotta, alkaen tarpeesta saada nuorille suunnatusta YP-CORE:sta suomenkielinen versio käyttöön nuorisopsykiatristen potilaiden hoidon seurantaan. Mittari saatiin aikanaan käännettyä ja tehtyä myös sen psykometrisia ominaisuuksia koskeva tutkimus, ja sen jälkeen yhteys on säilynyt. CST on kiinnostuneena seurannut CORE-mittareiden käyttöönottoa Suomessa, ja ollut positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka nopeasti niiden käyttö on täällä vakiintunut osaksi rutiininomaista psykologisten interventioiden seurantaa. Toki rutiininomainen mittaaminen myös tuo omat haasteet mukanaan, mitä on tärkeä myös ajoittain pysähtyä pohtimaan. Suomesta on tullut CST:lle paljon yhteydenottoja, ja kiinnostus mittareiden käyttöön sekä niitä koskevaan tutkimukseen on jatkuvasti lisääntynyt. Kun Chris sitten loppuvuodesta ehdotti, että ryhtyisin ylläpitämään suomenkielistä CORE sivustoa, oli luontevaa suostua, vaikken mikään CORE-ekspertti ainakaan vielä koe olevani – saatikka kokenut verkkosivujen ylläpitäjä!

Tämän sivuston tarkoitus kuitenkin on jakaa tietoa CORE-mittareista ja toki myös lomakkeiden suomenkieliset versiot ovat täältä saatavilla. Mutta sivuston tarkoitus on ennen kaikkea madaltaa kynnystä mittareita hoidon seurannassa käyttää, ja välittää tietoa siitä, miten ja missä CORE-mittareita Suomessa ajankohtaisesti käytetään. Sivustolle on myös tarkoitus koota suomalaisia tutkimuksia sekä CORE-mittareiden psykometrisista ominaisuuksista että hoidon tuloksellisuutta koskevista tutkimuksista, joissa CORE:a on käytetty hoidon seurannassa.

Olisi hienoa, jos sivusto mahdollistaisi sen, että CORE-mittareiden käyttäjät voisivat jakaa käyttökokemuksiaan, kertoa CORE:a sivuavista tutkimushankkeistaan tai kysyä kollegoilta (ja tarvittaessa myös CST:n suunnalta) neuvoa mittareihin liittyen.

Jos siis tiedät CORE:a koskevia suomalaisia tutkimuksia ja ne sivustolla olevalta listalta puuttuvat, olisit halukas aihetta koskevan blogitekstin kirjoittamaan, tai sinulla on jotain kysymyksiä, niin ota toki yhteyttä!

Terveisin,

Vera Gergov, PsL, psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti

Share this:

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Suomenkielinen alasivusto
Privacy Overview

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful.